Kuopio

Kansainvälinen ja kehittyvä Kuopio

Suomen kahdeksanneksi suurimmassa kaupungissa, vuonna 1775 perustetussa Kuopiossa on 105 000 asukasta. Kaikkiaan Kuopion alueella asuu 151 000 ihmistä.

Kuopio tunnetaan hyvinvointiosaamisen, korkean teknologian ja kansainvälisen osaamisen keskuksena. Kuopio on myös kansainvälisesti tunnettu tanssin ja musiikin kaupunki.

Kuopio tekee tiivistä yhteistyötä ympäristökuntien kanssa. Nilsiä ja Kuopio yhdistyivät vuoden 2013 alussa. Maaninka liittyy Kuopioon vuonna 2015.

Kaunis luonto ja viihtyisä, palvelutasoltaan erinomainen elinympäristö tekevät Kuopiosta houkuttelevan asumispaikan - elämänlaadun kaupungin.

Kuopiolla on useita erityistuntomerkkejä, joista se muistetaan niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Legendaarisinta kuopiolaisuutta ovat Puijo, tori ja kalakukot. Kuopio tunnetaan myös monista tapahtumistaan, kuten Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalista ja Puijon mäkihyppykilpailuista sekä yleensäkin monipuolisesta kulttuuritarjonnasta.

Nykyaikainen, kehittyvä Kuopio ei kuitenkaan unohda juuriaan - aito, myönteinen savolaisuus on arvossaan tänäkin päivänä.